4pv hiihtovaellus Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa

2.1.2021 aloitin vuoden ensimmäisen hiihtovaellukseni Pallakselta. Tarkoitus oli tehdä neljän päivän hiihtovaellus, jonka aikana kävisin kääntymässä ainakin Hannukurulla asti. Tarkkaa reitti suunnitelmaa ei ollut kuin ensimmäiselle päivälle, joka kulkisi Pallakselta Pallas-Hetta kesävaellusreittiä pitkin Nammalkuruun. Ajatukseni oli kulkea tällä vaelluksella kesäreittiä pitkin niin paljon kuin se nyt vain suinkin on järkevää jaksamisen kannalta. Sillä kesäreitti kulkee aika monen korkeahkon keron/tunturin päältä, ja ahkion vetäminen aina huipulta toiselle on aika rankkaa. Eli lähdin siis matkaan metsäsuksillani ja ahkio kulki tosiaan perässä. Saavuin Pallakselle noin 11 aikoihin aamupäivällä, ja sitten aloin pakkaamaan ahkiooni viimeiset varusteet kyytiin. Sain kaiken lähtövalmiiksi noin 11.30, ja vuoden ensimmäinen hiihtovaellus voisi alkaa. Keli oli lähtö hetkellä pilvinen ja pakkasta oli n. 10 - 15 astetta. Siitä sitten lähdin Pallastunturin luontokeskukselta hiihtelemään kohti Nammalkurua kesäreittiä pitkin. Heti Pallakselta lähdettäessä tulee ensimmäinen kunnon ylämäki, joka on reilu 3 km pitkä. Ja nousumetrejäkin tulee siinä lähes 300. Eli heti sai kunnolla lämmöt päälle kroppaan. Mäkihän nousee Taivaskeron ja Pyhäkeron väliin, josta onkin sitten upea näköala varsinkin Pallakselle. Mutta koska keli oli nyt pilvinen ja myös sumuinen, niin huipulta ei nähnyt oikein mitään valokuvaamisen arvoista. Niinpä matka jatkui kohti suunniteltua lounastamis paikkaa eli Rihmakurua. Matkaa oli nyt taitettu siis 3,5 km, ja seuraavat 4 km olisi alamäki voittoista. Eli nousuja ei oikeastaan enää ole ennen Rihmakurua. Rihmakuru tulee siis n. 7,5 km kohdalla. Vaelluksen ensimmäisen kunnon alamäen jälkeen alkoi takanani päin ilma selkenemään, joka toikin sitten upeita värejä taivaalle. Joten keli oli aika täydellinen nyt.

Tämän kolmannen valokuvan oikeassa alakulmassa näkyykin sitten jo Rihmakurun kota, jonne tämän mäen päältä sitten laskettelin. Alamäet laskin alas aina hieman sillain kierrellen ja kaarrellen alas ettei vauhti pääse nousemaan niissä hallitsemattomaksi. Ja suksissa minulla on koko ajan nousukarvat pohjassa, jotka ovat aivan loistavat ylämäissä koska ne pitää todella hyvin. Mutta myös alamäissä ovat todella hyvät kun ne jarruttavat myös hieman vauhtia. Kodalle sitten saavuttuani otin ahkiosta ruokatermarini jossa päivän lounas odotti jo valmiina, ja menin sitten kotaan syömään. Tulia en sytyttänyt kodassa koska söisin vain pikaisesti lounaani, ja lähtisin jatkamaan vielä viimeiset vajaa 3 km Nammalkurun autiotuvalle. Lounaan syötyäni alkoikin sitten olla jo aika pimeä. Joten otin hieman valokuvia vielä ennen lähtöäni kodan ympäristöstä ja sitten lähdin jatkamaan matkaani.

Lounaan jälkeen kerkesin hiihtää ehkä 10 min, jonka jälkeen oli laitettava otsalamppu päälle. Tämä Hetta-Pallas vaellusreittihän on merkattu todella pitkillä puisilla viitoilla, joita on melko tiheään. Ehkä 50 m välein. Nyt kun lunta oli maassa n. 40 cm niin viitoista oli näkyvissä n. 1,5 m, eli ihan kunnolla. Siitä kun kodalta sitten lähdin matkaan, niin lähdin hiihtämään toisen tekemiä jälkiä pitkin. Koska se on kevyempää hiihtää jälkiä pitkin kuin itsetehtyä uraa. Jäljet lähtivät Nammalkurun suuntaan. Tämä väli on nousuvoittoista aina Nammalkurulle saakka. Mitään hirmu nousuja ei kuitenkaan ole. Pahin nousu on heti kun kodalta lähtee liikenteeseen, mutta ei siis mikään kovin paha. Siinä sitten hiihtelin pilkkopimeässä otsalampun valossa toisen jälkiä pitkin. Alussa kodalta lähdettäessä näin että jäljet menivät hieman reittiviittojen sivussa, mutta en siitä välittänyt. Sitten kun olin hiihtänyt kodalta toisen jälkiä pitkin n. 2 km, niin heräsin että nyt ei taideta kyllä olla enää oikealla reitillä. Sillä tämä reitti oli noussut pikku hiljaa koko ajan, ja nyt näytti siltä että olen tullut jonkun keron päälle. Mitään hirmunousuja ei siis todellakaan ollut, mutta loivaa nousua oli ollut koko ajan enkä siitä ollut piitannut ettei se ollut loppunut. Sitten oli aika katsella vähän karttaa ja ihmetellä että missä sitä oikein ollaan. No kartasta selvisi hyvinkin nopeasti missä olen, sillä vaihtoehtoja oli hyvin vähän. Sillä kun nyt näyttää siltä että olen jonkun mäen päällä, niin se on varmasti Jäkäläkero. Eli olin Jäkäläkeron kahden huipun välisessä satulassa. Helpoin ratkaisu jälkikäteen ajateltuna olisi ollut hiihtää muutama metri takaisinpäin, ja laskea loivasti keroa pitkin autiotuvan suuntaan eikä kiertomatkaa olisi tullut kovinkaan paljoa. Mutta siellä kerolla pilkkopimeässä päätin jatkaa eteenpäin, ja laskea ikään kuin sen keron väärälle puolelle kuin missä se autiotupa on. Ilmeisesti en paljoa ajatellut että mihin olisi oikeasti ollut järkevää sieltä lähteä. Sieltä sitten lähdin laskettelemaan alaspäin parasta katsomaani reittiä pitkin. Tämä toinen puoli oli jonkun verran jyrkempi kuin se mistä olin tullut ylös kerolle, joten laskettelin varovaisesti pikkuhiljaa alaspäin. Kun alamäki loppui, niin sitten alkoikin taas tarpominen ylämäkeen. Ja sitähän taas riitti. Löysin myös lumikenkäilijöiden jäljet sieltä, jotka menivät myös tuvan suuntaan. Mutta nyt ajattelin samalla että en enää ikinä seuraa kenenkään muun jälkiä ihan sokeasti, koska ei niistä ikinä tiedä mihin ne menevät. Sen pitäisi olla jo toki tällä kokemuksella ihan selvä juttu, mutta eipä näytä olevan. Loppujen lopuksi tämä kiertoreittini kiersi n. 2 km, ja ylimääräisiä nousumetrejäkin tuli lähes 100. Että ei se ihan menny niinku strömsössä tällä kertaa. Mutta kaikesta oppii. Jos olisi ollut valoisaa niin varmasti olisin tullut oikeaa reittiä sillä silloin olisin nähnyt mm. reittimerkit, ja myös olisin tajunnut kun olisin nähnyt kunnolla että nyt ollaan hiihtämässä muuten keron päälle eikä sen laitaa myöten niin kuin olisi pitänyt. Mutta pimeässä kulkemistakin pitää harjoitella, mutta ei toki toisen jälkiä seuraamalla. Päivälle tuli mittaa yhteensä 12 km, ja nousumetrejäkin kertyi 550. Nammalkurun autiotuvalle saavuttuani pistän ahkion tuvan viereen parkkiin ja alan kantamaan tavaroitani ahkiosta sisälle tupaan. Tässä autiotuvassa on myös varauspuoli, ja siellä olikin yksi pariskunta. Autiotuvan puolella oli myös yksi henkilö, eli ei ihan hirveätä ruuhkaa ollut tällä kertaa. Ilta meni sitten ruoan teossa ja lumen sulatuksessa. Tämä toinen henkilö joka oli myös autiotuvan puolella, niin oli käynyt katsomassa että onko tuvan lähistöllä jotain vesipaikkaa. Mutta hän kehui että ei löytänyt lähteeksi merkitystä paikasta juomakelpoista vettä. Joten sulattelimme lumesta sitten vettä. Iltapäivällä oli mennyt taivaskin jo aivan pilveen ja illalla myös taisi sataa hieman lunta, joten revontulia ei tarvinnut jäädä tänä iltana odottelemaan vaan menimme kumpikin hyvissä ajoin nukkumaan autiotuvan puolella.

Seuraavana aamuna heräsin joskus 7 aikaan, ja nyt keli olikin muuttunut aivan mahtavaksi. Taivas oli aivan kirkas ja kuu möllötti taivaalla. Meninkin ensimmäiseksi herättyäni ottamaan muutaman valokuvan autiotuvan lähistöltä. Sitten seurasi perus aamutoimet eli mm. aamupala, lounaan valmistelu ruokatermariin, vesien keittäminen termospulloihin, tuvan tulipesän tyhjennys tuhkista, puiden kanto tupaan seuraaville ja sytykkeiden teko seuraaville. Toinen henkilö joka oli myös autiotuvan puolella, niin heräsi ehkä 30 min minun jälkeeni. Ja hänelle jätin sitten tuvan lakaisun, kun hän oli jo huolestua että jätänkö hänelle mitään hommia. Lähtövalmiina olin sitten ahkio pakattuna vähän vaille 10. Aamuhämärässä pääsin siis liikkeelle, joka oli erittäin hyvä juttu sillä nyt näkisin auringon aamukajastuksen tuntureilta. Enkä päässyt eteenpäin kuin pari sataa metriä, kun piti jo jäädä ottamaan valokuvia.

Sitten matkani jatkui kesä reittiä pitkin Montellinmajalle, josta lähdin sitten kiipeämään edelleen kesäreittiä pitkin Vuontiskeron länsipuolta ylöspäin. Ja kun olin kiivennyt suurimman osan mäestä ylös, niin olihan se näkymä taaksepäin aika huikea.

Siitä kun käännyin sitten takaisin menosuuntaani, niin näkymä oli taas aivan mahottoman upea. Varsinkin tuo sumu tuolla alempana oli aivan huikean näköistä.

Sitten alkoikin mukava pieni alamäki kerolta alas poroaidan luokse. Laskun otin taas varovasti mutkitellen, ja se meni erittäin hyvin. Poroaidasta läpi meneminen meinasi olla hieman hankalaa lähinnä pitkien suksien takia. Sillä poroaidassa on kyllä ihan virallinen läpimeno kohta tehty aitaan, mutta pitkien suksien ja ahkion kanssa poroaita tarjosi pienen haasteen. Varsinkin kun siihen on rakennettu sellainen pieni ramppi että siinä oli pieni ylämäkikin, mutta huumorilla siitäkin selvittiin. Ja läpi mentiin aidasta että heilahti. Ja aidan luona oli taas aika kivan näköistäkin. Oikeastaan koko päivän oli ihan huikean näköistä.

Poroaidan jälkeen en lähtenyt sitten enää jatkamaan kesäreittiä pitkin Lumikeron huipulle, vaan lähdin hieman poroaidan jälkeen poroaidan suuntaisesti laskettelemaan alas kohti länttä. Sieltä tulisi sitten parin kilometrin jälkeen talvireitti vastaan, jota luultavasti olisi jo joku hiihtänyt. Sillä porukkaa oli alueella liikkeellä kyllä ihan kivasti. Mutta kesäreittiä pitkin sai mennä rauhassa itsekseen. Talvireitille sitten saavuin mukavasti ja sitähän oli tosiaan jo hiihdetty, joten nyt matka jatkui valmista latua pitkin. Seuraava etappi tänä päivänä oli sitten Suaskurun kota, jossa pitäisin sitten lounastaukoni. Sinne oli matkaa vielä n. 3 - 4 km. Ja sinne matka taittui hyvin. Hieman ennen Suaskurun kotaa tunsin oikein kun pakkanen alkoi selvästi kiristymään. Ja kodalle saavuttuani katsoin lämpömittariani, niin sehän näytti hieman reilua 20 astetta pakkasta. Aiemmin päivällä siellä tuntureilla hiihdellessä ei ollut pakkasta varmaan kuin hieman reilut 10 astetta, mutta nyt alempana oli paljon kylmempi. Mutta eipä siinä sen kummempaa kuin toppatakki niskaan ja nauttimaan valmis lounas taas ruokatermarista kotaan. Tulia en sytyttänyt taaskaan lounastauollani, sillä söin vain ja jatkoin matkaa samoin tein. Nyt matkaa oli takana siis 10 km. Sitten nokka kohti Hannukurua jonne olisi matkaa vielä 5 km. Pimeä alkoi taas tulla miltei heti kun pääsin Suaskurulta jatkamaan matkaa, joten otsalamppu hommiksi meni taas tänäkin päivänä. Päivällä meni aika paljon aikaa siellä kesäreitillä maisemia ihaillessa ja valokuvatessa, mutta mihinkäs minulla on täällä kiire. Koko matkan sain Hannukurulle asti hiihtää valmista latua pitkin, ja etapista selvisin n. 1,5 h. Nyt ei pilkkopimeässä enää tullut otettua valokuviakaan. Hannukurulle sitten saavuttuani menin katsomaan ensin autiotuvalle, että mikä siellä on meininki. Hannukurun autiotupahan on sellaisen mäen päällä, jonne ei pääse järkevästi ahkion kanssa. Vaan ahkio pitää jättää alas, ja kävellä tavaroiden kanssa sitten ylös. Ja se tupa muutenkin on vähän pusikossa, joten sieltä ei kyllä myöskään revontulia katsella. Keli oli siis täysin pilvetön edelleen ja elättelin toiveita että jospa tänä iltana näkisi revontuliakin. No autiotuvalla oli kaksi ahkiota, joten siellä oli porukkaa. Ajattelin sitten että taidan jatkaa matkaani vielä Pahakurulle, kun meno halujakin vielä löytyi. Sillä sieltä tiesin etukäteen jo komean telttapaikan. Matkaa tuli siis lisää n. 1,5 km, eli ei kovin paha rasti. Sillä matkalla oli kuitenkin pari hieman jyrkempää ylämäkeä, joissa sai vähän taistella. Mutta ei nyt mitään kovin ihmeellistä. Lähinnä mietin siinä että miten pääsisin huomenna nämä pari mäkeä alas, kun lähtisin hiihtämään takaisin Pallakselle päin. Mutta se olisi huomisen murheita se. Pahakurulle sitten saavuin, ja Pahakurun autiotuvassa oli myös pari henkilöä jo. Telttapaikkani oli kuitenkin vapaa, joten ampaisin sinne sitten suoraan ja aloin pystyttämään telttaa. Pahakuru on hieman siis ylempänä kuin Hannukuru, ja se on täysin puutonta aluetta, johon osuu myös tuulikin kivasti. Ja jonkun verran siinä nyt tuulikin, mutta ei mitenkään hirveästi. Teltan sain pystytettyä siis hyvin, ja sitten olikin vuorossa illan viettoa. Joka sisälsi taas syömistä ja lumen sulatusta. Pakkasta ei myöskään ollut Pahakurulla enää kuin n. reilu 10 astetta, joten keli oli tosi hyvä. Kuukin valaisi hienosti nyt koko alueen, ja komea tähtitaivaskin näkyi taivaalla. Ja illalla sitten 10 - 11aikoihin alkoi näkymään myös revontulia hieman, mutta kuun valo vähän häiritsi niiden näkemistä. Mutta ihan jees oli kuitenkin. Nukkumaanmeno venyi sitten sinne 11 asti revontulien ihmettelyjen takia, mutta kyllähän se aina kannattaa. Nyt siis aloin nukkumaan ja lataamaan akkuja huomista varten. Tälle päivälle tuli hiihtoa hieman reilu 17 km.

Sitten seuraavana aamuna nukutti ehkä vähän liiankin hyvin, sillä heräsin vasta 7.30. Ja tämä aamu nyt meni vähän vihkoon muutenkin. Sillä kyseessä oli nyt talven ensimmäinen teltta yö, ja en ehkä muistanut kuinka paljon aikaa tässä talvella säätäessä aamulla menee ennen kuin pääsee liikkeelle. Valokuvien räpsiminenkin hieman venytti tätä liikkeelle pääsyä aamulla. Eli siinä mm. pakkasin tavaroitani, söin aamupalaa, valmistelin lounaan ruokatermariin odottamaan ja sulattelin vielä hieman luntakin. Ja sitten oli tietysti teltan pakkaaminenkin ohjelmassa. Mutta aikaa meni aamulla vähän reilu 3h kaikkeen säätämiseen, joka tuntui kyllä nyt aika saamattomalta. Mutta mikäs siinä auringon nousun värejä tuijotellessa. Aurinkoa ei kuitenkaan näkynyt tänäkään päivänä vaikka ilma olikin kirkas, eli kaamos oli päällä. Liikkeelle sitten selvisin 11.45 ja päivän valoisaa aikaa olin tuhlannut aika huolellisesti. Eli taas illalla on tiedossa otsalampun valossa hiihtelyä. No siitä lähdin sitten hiihtelemään samoja jälkiä Suaskurulle takaisin, joita eilen myös tulin illalla. Pahakurun ja Hannukurun välillä oli nyt edessä ne pari jyrkempää lyhyttä alamäkeä, ja ne päätin sitten kävellä. Eli otin sukset jalasta pois ja kävelin alamäet alas sukset kainalossa, sillä hiihtojälki oli riittävän kova. Ja niinhän ne meni sitten oikeinkin hyvin. Suaskurulle reitti oli tosiaan täysin sama kuin eilen, ja matka taittui oikeinkin hyvin. Ja oli kiva katsella hieman ympärilleenkin nyt valoisassa niitä paikkoja, joidenka ohi hiihdin eilen pimeässä. Mitään valokuvauksellista ei nyt kuitenkaan juurikaan ollut, joten kamera ei hirveästi tällä välillä laulanut. Suaskurulla pidin sitten taas lounastaukoni, ja jälleen pakkanen huiteli 20 asteessa siellä. Joten se on kyllä kylmä paikka. Sitten jatkoin vielä sen n. 3 km samoja jälkiä joita eilen tulin Suaskurulle, ja sen jälkeen alkoikin sitten taas uudet reitit. Ennen sitä sain kuitenkin tuijotella upeita sumuisia maisemia.

Sitten jatkoin tätä samaa talvireittiä ehkä kilometrin lisää eteenpäin, kunnes saavuin poroaidan luokse. Kyseessä oli siis sama poroaita, josta menin eilen lävitse tuolla kesäreitillä. Mutta nyt olin talvireitin läpi meno kohdassa. Tästä kohtaa oli hieman helpompi mennä aidan lävitse eli portti oli hieman fiksumpi talvikäyttöön kuin tuo ylempänä oleva. Niin ne on kyllä joku ehkä suunnitellutkin. Poroaidalta pääsinkin sitten jatkamaan taas omia polkuja, sillä talvireitti jatkui suoraan eteenpäin poroaidalta. Ja minä lähdin nyt kiipeämään taas tunturiin toista reittiä, josta ei ollut kukaan muu hiihtänyt. Tämäkin reitti oli merkattu isoilla talvireitti merkeillä, sillä keväällä tätä reittiä pääsee hiihtämään ihan latusuksilla Montellinmajalle. Mutta ei kuitenkaan vielä. Poroaidalta lähtiessä alkoi olla taas niin pimeä, että oli otettava taas otsalamppu käyttöön. Totesin myös hyvinkin nopeasti kun lähdin hiihtämään aukealta hieman sinne metsänsuojiin, että eipä niitä reittimerkkejä edes nähnyt kuin siellä täällä. Joten kartan sai kaivaa taskusta ja alkoi suunnistus pimeässä. Reitti oli kuitenkin aika helppo suunnistuksen kannalta, mutta hieman raskashan tämä reitti on. Sillä Montellinmajalle oli matkaa poroaidalta n. 4 km. Ja lähes koko matka on pelkkää ylämäkeä, jonka aikana noustaan 250 m ylöspäin. Eli töitä sai kyllä tehdä ihan kunnolla. Olin hiihtänyt myös saman pätkän viime talvena kun olin eräopas opiskelujeni aikana täällä työharjoittelussa, niin osittain meni reitti myös ulkomuistista. Vaikka pimeässä se oli hieman hankalampaa. Sain ihailla matkalla vielä viimeisiä auringon kajastuksen värejäkin.

Matka Montellinmajalle sujui kuitenkin aika hyvin. Montellinmajalta päätin jatkaa sitten vielä Nammalkuruun sillä sinne ei ollut kuin n. 1 km matkaa, mutta tällekkin pätkälle osui vielä yksi aika kiva ylämäki. Nammalkuruun saavuttuani päätin sitten yöpyä tämänkin yön teltassa, joten teltan pystytys oli taas ensimmäinen operaatio. Olin nyt nähnyt myös jonkinlaisen puukyhäilmän sivusilmälläni kun saavuin Nammalkuruun, ja aloin sitten muistelemaan että olisikohan siinä vesipaikka. Kävin sitten teltan pystytyksen jälkeen tarkastamassa asian, ja olihan siinä fiksu vesipaikka. Ei siis lumensulattelua enää tällä reissulla tiedossa. Se oli siis lähde. Vesi oli vaan reilun metrin alempana kuin lumenpinta, niin sidoin vesipullooni narun kiinni, jolla sain sitten otettua vettä sieltä. Ja olihan se raikas vesi todella hyvää. Revontulia en nähnyt tänä iltana vaan painuin syömisten yms. toimien jälkeen hyvissä ajoin nukkumaan, jotta pääsisin huomenna lähtemään hyvissä ajoin matkaan viimeiselle etapille kohti Pallasta. Hiihtoa tuli päivälle 16,5 km.

Uusi päivä sitten koitti, ja nyt heräsin 7 aikoihin ja aloitin perus aamutoimet. Tänä aamuna aikaa kului kaikkeen 2h 45min, eli lähes puolituntia nopeammin kuin eilen. Vaikka ei tämäkään nyt mikään super suoritus ollut. Mutta en nyt varsinaisesti yritäkään mitään nopeinta lähtöaikaa saada, vaan rauhassa teen kaiken järjestelmällisesti. Ja siinä menee sitten se aika mikä menee. Keli oli nyt sellainen puolipilvinen eli ihan kiva taas. Matkaan lähdin sitten hieman vailla 10, ja nyt menisin samaa reittiä taas Pallakselle kuin ensimmäisenä päivänäkin kun tulin tähän Nammalkurulle. Pois lukien tietysti se kiertoreitti jota tulin tänne ensimmäisenä päivänä Rihmakurulta. Eli nyt pysyttiin kesäreitillä. Hieman ennen Rihmakurua oli taas upeita maisemiakin.

Rihmakurulle saavuin sitten valokuvausten jälkeen ennätysajassa verrattuna siihen ensimmäisen päivän hölmöilyihin. Matkaahan Rihmakurulle ei ollut Nammalkurulta kuin hieman vajaa 3 km, mutta söin siinä hieman välipalaa. Sillä ajattelin etten välttämättä jäisi syömään enää ennen Pallasta lounastani mihinkään tuonne välille. Rihmakurulta lähtiessä tuli sitten aika kiva ylämäki eteeni, jota en ihan mennyt sitä kesäreittiä myöten. Sillä se olisi ollut aivan liian jyrkkä. Vaan kiersin ne jyrkimmät paikat hieman kauempaa. Mäen päällä kuitenkin palasin kesäreitille, ja siellä ylhäällä ´kävi nyt aikas kiva tuuli. Eli hupun sai vetää päähän aika syvälle. Mutta valokuvia oli silti otettava, sillä maisemat olivat taas aivan uskomattomat. Kiitos auringon joka paistoi jossain siellä tuntureiden takana.

Hirveän kauaa ei siinä kuitenkaan tarjennut kovan tuulen vuoksi kuivailla, vaan pikaiset muutamat kuvat ja matka jatkui taas. Mäki jatkui vielä muutaman sata metriä, jonka jälkeen alkoi sitten muutaman kilometrin mittainen alamäki/tasaisen maaston osuus. Sitten Pallas olikin enää yhden ylämäen takana, jonka suunnassa näytti kyllä aika hienolta.

Eikä takana päinkään näyttänyt yhtään huonolta, mistä suunnasta siis tulin.

Sitten olikin viimeisen ylämäen vuoro, jota olin jo tullutkin vähän matkaa ylöspäin. Ja mitä lähemmäs huippua pääsin, niin sitä lupaavammalta alkoi näyttää. Sillä auringon valoa kajasti ympärillä oleviin tuntureihin aika kivasti. Ja ylämäen päällä näky Pallakselle oli kyllä sellainen että ei löytynyt minkäänlaisia sanoja siihen.

En ole varmaan koskaan ennen nähnyt mitään mikä tuntui näin upealta. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan näin auringon, ja nuo pilvet ja sumupilvet alhaalla tekivät kyllä maisemasta aika lailla täydellisen. Sittenhän oli jäljellä enää muutaman kilometrin mittainen alamäki autolle, joka meni tutulla siksakki tyylillä. Alhaalla Pallaksen luontokeskuksen luona näkymä oli kyllä myös aika lailla sanaton.

Jotenkin en osannut hahmottaa tuolta ylhäältä heti, että täällä alhaallahan ei tosiaan näe yhtään mitään. Vaikka näin sen sumupilven sieltä ylhäältä jo. Mutta tämän reissun päätepisteeseen selvittiin siis kunnialla, ja sitten alkoikin armoton auton pakkaaminen ennen ajomatkaa takaisin Rovaniemelle. Viimeiselle päivälle tuli mittaa 11 km. Söin myös ennen ajomatkaani aamulla vaivalla valmistellun lounaani. Olipahan taas huippu reissu. Seuraavia vaelluksia taas odotellessa.