Käsivarren erämaa-alueen packraft melontavaellus

11.7.2020 saavuin Kilpisjärven luontokeskukselle, josta lähtisin packraft melontavaellukselle käsivarren erämaa-alueelle. Suunnitelmani oli kävellä ensin Kilpisjärven luontokeskukselta kalottireittiä pitkin aina Meekonjärven autiotuvalle Skadjajavrin rantaan, josta alkaisi sitten vaelluksen haastavin ja mukavin osuus, eli melontaosuus packraftilläni. Eli meloisin Skadjajavrilta ensin Venejärven ja Jogasjärven kautta Porojärvelle, josta matka jatkuu sitten Poroeno jokea pitkin Lätäseno joelle, jota jatkaisin sitten aina Markkinaan asti. Ja Markkinasta tulisin sitten bussilla takaisin Kilpisjärvelle. Melonta osuudesta minulla oli sen verran tietoa etukäteen, että se olisi haastava, ja että sieltä löytyy koskia aina vitosluokkaan asti. Internetistä sain kerättyä melontaosuudesta sen verran tietoa, että sain jonkinlaisen käsityksen että minkälainen melontaosuuteni olisi. Ja kaikki vaikeimmat koski paikat sain tiedusteltua etukäteen, jotka ovat Runkkakoski, Ruununvuopio, Tenomuotka, Pirunportti, Munnikurkkio ja Isokurkkio. Runkkakoski, Ruununvuopio, Tenomuotka ja Pirunportti ovat 3 luokan koskia. Ja Munnikurkkio ja Isokurkkio ovat 3 - 4 luokkaa ,tai jopa 5 luokkaa. Loput kosket olisivat sitten 1 - 2 luokan koskia, joita riittää kymmenittäin tällä reitillä. Ja nämä koskiluokitukset ovat vain kokeneempien melojien omia arvioita koskien haastavuudesta. Eli niihin ei saa koskaan sokeasti luottaa vaan aina täytyy itse todeta paikan päällä että riittävätkö taitoni melomaan kyseistä koskea mikä nyt eteen sitten tuleekaan. Eli pahimmat kosket on syytä ennakko tarkastaa maitse ja suunnitella melontareitti, ja arvioida se että kykenenkö siitä suoriutumaan. Ja myös vedenkorkeudella on erittäin suuri merkitys siihen että minkälainen ja miten haastava mikäkin koski on. Ja kosket luokitellaan siis 1 - 6, ja ne menevät siis siten että 1 luokka on helpoin, ja 6 luokka vaikein. Ja vaikeimmat 5 ja 6 luokan kosket voivat olla jo hengenvaarallisia. Mutta sitten takaisin reissuuni. Eli lähdin aamupäivällä luontokeskukselta liikkeelle, ja sää oli puolipilvinen ja lämpötila noin 10 astetta. Autollani pakkasin sitten loput tavarani rinkkaan ja lähdin matkaan. Rinkka painoi taas aivan älyttömästi, noin 30 - 35 kg. Mutta olihan minulla tavaraakin mukana todella paljon. Normaalin vaellus varustuksen lisäksi mm. kalavehkeet, packraft, mela, kypärä ja kelluntaliivit. Ja vielä erikseen minulla oli vedenpitävä laukku mukana johon melonnan alkaessa sitten tyhjentäisin rinkkani, jotta varusteeni pysyisivät sitten varmasti kuivina. Tuota vedenpitävää laukkuani ei ole suunniteltu oikein siihen että sillä kannetaan tuollaista varuste määrää, ja siksi minulla oli erikseen rinkka mukana, koska kävelyosuus oli kuitenkin 30 km. Olin tarkoituksella jättänyt nyt vaellussauvani matkasta pois. Ja myös raskaat vaelluskenkäni olin vaihtanut polkujuoksukenkiin ja vedenpitäviin sukkiin, koska melontaosuudella en tekisi niillä kuitenkaan mitään, ja kävelyosuus olisi kuitenkin "vain" se 30 km. Siitä kun sitten autoltani lähdin rinkka selässä matkaan, niin ensimmäiseksi tulee Tsahkaljärvelle nouseva ylämäki vastaan. Ja siinä kyllä tunsi heti että mihin sitä oli taas ryhtynyt. Mutta ei sitä auta kuin uskoa vahvasti että tästä 30 km kävelyosuudesta selvitään, ja päättäväisesti vain jatkaa matkaa eteenpäin. Ensimmäinen kävelyetappi oli siis luontokeskukselta Saarijärven autiotuvalle, jonne matkaa oli n. 12 km.

Kun olin kulkenut matkasta hieman yli kolmanneksen ja saanut nousuvoittoisen osuuden jätettyä taakseni, niin oli aika pitää pieni tauko ja ottaa rinkka pois selästä. Piti ottaa vähän myös motivaatio suklaata että jaksaa painaa eteenpäin. Ja komeita maisemiakin sain toki ihmetellä. Mutta pienen tauon jälkeen oli aika taas jatkaa matkaa. Nyt oli siis pahimmat nousut tältä osuudelta takana ja loppu matka Saarijärven tuvalle olisi melko tasaista. Kalottireittiä myöten on onneksi helppoa kävellä, eikä suunnistamisesta tarvitse juurikaan huolehtia. Sillä en tiedä miten keskittyminen olisi riittänyt enää suunnistukseen näin painavan rinkan kanssa. Matkalla autiotuvalle pidin vielä yhden lyhyen tauon, ja sitten jo aika kaukaakin alkoi autiotupa jo näkymään. Ja se oli kyllä sellainen pätkä, joka tuntui siltä ettei se lopu koskaan. Muutenkin koko matka autiotuvalle asti tuntui aika pitkältä. Sade alkoi myös sopivasti kun pääsin autiotuvan luokse, joten menin tuvan sisään syömään lounasta ja hieman hengähtämään. Tuvassa oli porukkaa ihan mukavasti. Noin 6 henkilöä, mutta mahduin sekaan vielä hyvin. Siellä sitten söin ja höpöttelin ihmisten kanssa ja kerroin reissu suunnitelmastani. Vähän reilun tunnin tauon pidin tuvassa ja sitten jatkoin matkaa, sillä olin päättänyt että vaeltaisin ensimmäisenä päivänä Kuonjarjoen autiotuvalle asti. Joten sinne sitten myös menen. Sinne oli vielä vähän reilu 9 km matkaa. Sadekin loppui sopivasti, joten sitten vaan rinkka selkään ja menoksi. Kropassa tuntui jo nyt hieman matkanteko, mutta ei se auta kuin lähteä. Noin kilometrin jälkeen alkoi taas mukava ylämäki osuus jota riitti n. 2 - 3 km. Ja taas ylämäki osuuden jälkeen oli aika pitää tauko. En ole varmaan koskaan aiemmin ottanut rinkkaa välillä pois selästä näin tiheään tahtiin vaelluksillani, mutta nyt oli kyllä pakko. Oli pakko ottaa myös kuva tuosta rinkastani, sillä oli se sellainen paketti. Mutta vaikka itse sanonkin, niin sain kyllä hyvin pakattua tavarani siihen, ja sitä oli ihan "mukava" kantaakkin. -10 kg painoa pois siitä niin sitten olisi ollut oikeasti mukava. Pikkuhiljaa myös sadepilvet alkoivat lähestyä Kilpisjärven suunnalta.

Pienen huilin jälkeen matka taas jatkui. Olin tullut vähän yli puolen välin tätä etappia kun alkoi sitten sataa. Ja vettä alkoi tulla ihan kunnolla. No sitten laitoin vaan kuorivaatteet päälle ja rinkkaan sadesuojan jotenkuten. Kovin hyvin sadesuoja ei nyt rinkan päälle mennyt, koska siihen oli kiinnitetty ulkopuolelle niin monia eri varusteita, mutta sain sen kuitenkin siten että kutakuinkin kuivana pysyi. Ja kuorivaatteet olin onneksi jättänyt myös rinkan ulkopuolelle, sillä olin katsonut ennen vaellukselle lähtöä että voi sataa nyt ensimmäisenä päivänä heti, niin olin jättänyt ne sitten helposti saataville. Mies alkoi olla kyllä aika väsynyt jo tässä vaiheessa päivää. Oikeastaan vähän koko kropassa tuntui jo päivän rasitus, mutta sade laittoi mieheen onneksi vähän vauhtia. Ja maastokin olisi helppoa nyt loppumatkan Kuonjarjoen autiotuvalle asti. Vähän reilu kilometri vielä ennen autiotupaa tuli pieni vesistönylitys, mutta minun polkujuoksukenkäni uivat jo valmiiksi niin kävelin niiden kanssa joen yli. Ja olihan minulla vedenpitävät sukat jalassa joten jalat pysyivät kyllä lämpöisinä. Tuvalle sitten saavuttuani huomaan että siellä on porukkaa vähintäänkin riittävästi. Pihassa oli ainakin jo kuusi telttaa pystyssä ja tuvassakin oli porukkaa, niin aloin sitten myös pystyttää omaa telttaani. Teltan pystytettyäni ja telttaan kömmittyäni olin kyllä aika puhki. Jalkoihin oli tullut rakko ja hartiat ja lantio olivat myös aika hellänä painavan rinkan kantamisesta. Mutta päivän tavoitteeni saavutin hienosti. Teltan pystytettyäni kello oli jo lähempänä kahdeksaa illalla, ja loppu ilta menikin syödessä ja levätessä. Päivälle tuli mittaa 21 km ja lähes 600 nousumetriä, johon meni aikaa 5 h tehokasta kävelyä + kaikki tauot. Mutta ihan hyvänä siis keskivauhti pysyi kaikesta huolimatta. Huomiselle olikin sitten enää 10 km kävelyä rinkan kanssa luvassa ennen melonta osuuden alkamista.

Toinen päivä valkeni tosi pilvisenä ja sumuisena. Näkyvyys oli aika huono, mutta vesisade oli yöllä onneksi loppunut. Niinpä syötyäni aamupalan kasasin telttani ja pakkasin tavarat rinkkaani ja lähdin matkaan. Rakot jaloista olin nyt hoitanut, mutta hartiat ja lantio olivat hieman vielä hellänä eilisestä urakasta. Ja jaloissakin tuntui ihan kivasti. Mutta onneksi nyt oli lyhyt matka enää jäljellä, ja päivän kävely etappi olisi muutenkin alamäki voittoinen. Eli sen kun laskettelee Meekonjärvelle. Silloin se ei kyllä tuntunut ihan näin helpolta kuin nyt tätä kirjoittaessa, mutta näin se faktojen mukaan kuitenkin oli. Päivän kävelyosuus meni ihan kohtuu hyvin. Ja koko ajan mitä lähemmäksi Meekonjärveä pääsin, niin sitä kirkkaammaksi päiväkin koko ajan muuttui. Yhden lyhyen tauon pidin tuolla osuudella, ja sitten alkoikin Meekonjärvi jo näkyä.

Ja sekös sitten saikin mieheen vauhtia kun tiesin että järven rannassa saisin heittää rinkan selästä pois, ja jatkaa matkaa meloen. Meekonjärven tuvalle saavuttuani jatkoin suoraan matkaa vielä järven rantaan, josta lähtisin melomaan. Ja sain huomata että tämä pätkä oli aikamoista ryteikköä ja kengät eivät ainakaan kuivuneet siinä ryteikössä. Välillä yritin katsella ympärilleni että olisiko jossain helpomman näköistä maastoa, mutta joka puolella oli kyllä samanlaista pusikkoa. Ja tästä mistä menin, niin oli siitä aika moni muukin jälkien perusteella mennyt. No rantaan sain taisteltua itseni ja ranta olikin sitten aikas yllättävänkin hieno tuon pusikon jälkeen. Keli ei ollut mikään lämmin tänäänkään vaan vaelsin koko päivän kuorivaatteet päällä. Nyt kun rannassa myös tuuli kivasti, ja aurinkokin hieman näyttäytyi, niin sain myös kuivateltua hieman rinkkaani eilisen jäljiltä lounas taukoni yhteydessä. Eli nyt söin ja sen jälkeen aloin täyttämään packraftiäni. Packrafti täytetään sellaisella samanlaisella täyttöpussilla kuin jotkut makuualustat esimerkiksi, mutta tämä pussi on vaan paljon isompi. Eli ilma pyritään vangitsemaan pussin sisään ja sitten painetaan ilma packraftiin. Jahka olin saanut varusteeni kuntoon ja kaiken pakattua, niin lähdin meloen kohti Porojärven autiotupaa. Se oli tämän päivän päätepisteeni, jonne tuli matkaa meloen 9 km.

Eli ensin matka meni Skadjajarvilta Venejärvelle, ja heti Skadjajavrilla huomasin että vesi on aika matalalla tällä järvelläkin jo. Mutta packraftillä se nyt ei ollut vielä ongelma, mutta hieman sai katsoa suurempia kiviä. Venejärveltä sitten näin että Jogasjärvi jonne meloisin seuraavaksi niin oli paljon matalammalla kuin tämä Venejärvi, eli siinähän on koski niiden välissä. No jo ennen sitä koskea näin kartastani että siinä on joitain mustia rukseja muutamassa kohtaa, ja mietin sitten että mitä ne ovat asiaa tarkastamatta. Ja päättelin nopeasti että kosket oli merkattu ruksein karttaan. No tämän reissun loputtua sain vastauksen siihen bussissa, mutta palataan siihen sitten. Eli nyt ajattelin että ne ovat koskia. Venejärveltä menee siis kaksi "ränniä" jotka laskevat kumpikin Jogasjärveen, ja valitsin niistä etelänpuoleisen. No heti kun Venejärvi lähtee kapenemaan niin heti tuli sellainen kohta vastaan mistä en päässyt melomalla, vaan piti kantaa rannan kautta varusteet ohi siitä. Ja nyt tätä kirjoittaessa ja vaellusta analysoidessa, niin tuo oli juuri sellainen kohta missä kartassa oli ruksi. Mutta vaelluksellani en sellaisia ihmetellyt, vaan kun ei päässyt melomalla niin ei ollut vaihtoehtoja. Ja näinhän se nyt menee joka tapauksessa, mutta ensikerralla ei tule yllätyksenä että tällaisista kohdista ei pysty melomaan. Kanto matkaa oli vain joitain kymmeniä metrejä. Sitten matka jatkui taas meloen. Ja kosken yläsuulta näin myös että koski on hyvin matala. Sattumalta huomasin myös että kaikki kivet olivat aika pyöreitä, joten ne eivät kyllä rikkoisi packraftiäni vaikka niihin vähän osuisinkin. Joten päätin kaikesta huolimatta laskea sen. Jälkeenpäin ajateltuna olisi ollut viisaampaa ohittaa koski kävellen, koska lähes koko koski oli pelkkää kivien väistelyä ja ajautumista kiveltä toiselle. Mutta koski oli kuitenkin muutaman sata metriä pitkä, niin houkutus laskea se oli liian suuri, sillä tavaroiden kantokaan kosken ohi tuon 30 km taapertamisen jälkeen ei houkutellut yhtään. Mutta huomasin myös että tosi hyvin packrafti liukui kivien ylitse vaikka niihin hieman osuisikin. Eikä se tarvitse montaa senttiä vettä kiven ja packraftin väliin kun se jo liukuu niiden ylitse. Mutta ei siinä mihinkään hirveään koskenlaskun riemuun päässyt kuin muutamassa kohdassa, jossa oli sitten hieman enemmän vettä. Eli kanootilla tai kajakilla ei olisi todellakaan päässyt siinä koskessa yhtään mihinkään, mutta packraftillä nyt nippa nappa selvisin siitä. Mutta niin kuin jo sanoin niin olisi kannattanut kiertää maitse. No nyt oli reissun ensimmäinen koski selätetty ja nyt olisi pelkkää sileää järvi melontaa loppu matka Porojärven autiotuvalle. Jogasjärven ja Porojärven väliä en päässyt meloen vaan se väli täytyi siirtyä maitse. Sillä siirtymällä näin maalla myös poron joka oli syöty. Eli jäljellä oli vain luuranko ja sen karvat. En jäänyt siitä ottamaan kuvaa vaan kävelin vaan äkkiä sen ohitse.

Nyt olin päässyt vihdoinkin Porojärvelle ja loppusuora oli enää edessä. Ja matka Porojärven autiotuvalle joutui hyvin hienossa säässä, ja tuvalle päästyäni niin ilokseni sain huomata että siellä ei ole kukaan muu. Eikä sinne myös muita illan aikana tullutkaan vaan sain rauhassa huilata tuvassa kahden ensimmäisen aika rankan ja pitkän päivän jälkeen. Ja se teki kyllä erittäin hyvää. Mutta tämä toinen päivä oli siis kyllä kevyempi kuin ensimmäinen, enkä ollut samalla tapaa päivän jälkeen niin puhki kuin ensimmäisen päivän jälkeen. Illalla kävin myös vähän kalastamassa rannoilta, mutta ilman saalista jäin vielä. Mutta keli oli kyllä komea ja maisemia kelpasi katsella. Tähän onkin hyvä päättää toinen päivä. Toiselle päivälle tuli mittaa siis 10 km kävellen ja 9 km meloen.

Hyvin levätyn yön jälkeen olo oli taas pirteä, ja oli aika kolmannen päivän koitoksille. Nousin ylös hyvissä ajoin n. 7 aikoihin ja tein siinä aamupalaa, pakkasin tavarani ja siivosin tuvan vielä ennen lähtöäni. Päivän suunnitelmani oli että nyt aamulla kalastelisin Porojärvellä aamupäivän, ja sitten lähtisin sen jälkeen melomaan eteenpäin Poroeno jokea. Joten menin aamutoimien jälkeen järven rannalle, jonne myös kannoin jo kaikki tavarani ja hyppäsin packraftiini ja menin järvelle kalastamaan. Jäin kalastamaan autiotuvan edustalle, ja heti ensimmäisellä heitolla elämäni ensimmäinen harjus tarttui kiinni. Ja sain taisteltua sen myös ylös asti haaviini, ja sehän oli tosi hyvän kokoinenkin. Hieman yli 40 cm ja 650 g oli sen paino. Sitten lähdin saman tien rantaan ja perkasin ja fileoin kalan ja paistoin sen pannulla. Ja voin kertoa että oli ihan hullun hyvää. Jahka olin saanut harjuksen syötyä niin lähdin uudestaan kalaan siihen samaan paikkaan. Päivän toisella heitolla en saanut mitään, mutta heti päivän kolmannella heitolla minulla oli taas kala kiinni, josta onkin tämä seuraava videon pätkä.

Eli nyt olin saanut kolmella heitolla kaksi harjusta, joista tämä jälkimmäinen oli isoin. Joka sitten jäi myös koko tämän reissuni isoimmaksi. Eli pituutta oli 46 cm ja painoa 750 g. Ei mielestäni huonot elämän ensimmäiset harjukset. Aioin syödä myös tämän toisen harjuksen, mutta nyt tein niin että tainnutin sen ja laitoin haaviini sen talteen. Koska nyt en aikonut lähteä rantaan heti, vaan ajattelin että jospa saisin tästä pian vielä päivän kolmannen harjuksen. No nyt kerkesin heitellä reilun viisi minuuttia tyhjää, kun sitten oli taas kala kiinni. Mutta tällä kertaa se oli hauki. Sain hauen ylös asti ja päästin sen pois. Hauki oli noin 1,5 kg luokkaa. Sitten kerkesi kulumaan ehkä 15 min, ennen kuin oli seuraava kala kiinni. Ja nyt se oli taas harjus. Sain kalan ylös väsytystaistelun jälkeen, ja sain huomata että se oli aika lailla saman kokoinen kuin se ensimmäiseni. Nyt minulla oli kaksi harjusta mukanani, ja nyt lähdin sitten valmistamaan ja syömään ne rantaan. Ja ei siitä kyllä enää ruoka parane. Se oli aivan älyttömän hyvää. Nyt kello oli noin 12 päivällä, ja nyt oli aika lähteä melomaan Poroeno jokea alaspäin. Eli pakkasin tavarani ja pistin ne packraftiini kiinni, ja lähdin järveltä kohti jokea. Porojärven autiotuvalta kun lähtee melomaan Poroeno joelle päin, niin noin kilometrin päästä tulee Porojärven vuokratupa, mutta tällä kertaa siellä ei näkynyt liikettä. Olin nähnyt kyllä eilen illalla ja myös nyt aamupäivällä vesitasoja Porojärvellä. Ja ainakin pari niistä myös laskeutui Porojärvelle, tai siihen lähistölle. Mutta ihmishavaintoja en tehnyt silti. Ja tästä se Poroeno jokikin sitten alkaa. Tämä joen alkupää oli taas aika matalaa ja kiviä sai väistellä, mutta kyllä siitä jo hyvin pääsin kuitenkin. Poroenon kosket alkavat sitten vuokratuvalta noin kilometrin melonnan jälkeen. Tässä tyylinäyte joen toisesta koskikohdasta.

Ja kuten videosta näkee, niin kosket ovat ihan erilaisia täällä kuin Ivalojoella, josta tulin tänne Käsivarren erämaahan suoraan. Vedenpinta oli nyt tosiaan aika matalalla joessa, ja paljon oli kiviä näkyvissä, joita sai tarkkailla koko ajan koskissa. Mutta taas tämän reissun aikana kosken lukutaito kehittyi ihan huimasti, kun nyt piti hakea hyvin useassa koskessa sitä linjaa, mistä edes oli mahdollisuuksia päästä koski alas kun vettä oli niin vähän. Ja toisaalta se oli hyvä että vedenpinta oli matalalla, niin tiesin pystyväni laskemaan muutaman isommankin kosken ilman ongelmia. Yksin kun on liikkeellä tällaisella koskimelonta vaelluksella, niin pitää aina miettiä aika tarkasti mitä tekee, ettei sitten joudu suurempiin ongelmiin vaelluksen aikana. Ja sitten mennään yhden toisen alkumatkan kosken pariin.

En nyt muista tarkalleen että häikäisikö tuo aurinko minua tässä koskessa sen verran että minun oli vähän hankala nähdä sitä oikeaa laskulinjaa. Sillä se oikea laskulinja oli noin 1,5 m oikealla, mutta tuossa nyt ajauduin menemään kahden kiven välistä kun en huomannut sitä riittävän aikaisin. Mutta menihän se hyvin tuostakin niin kuin totesin. Ja täytyy sanoa, että kaikenlaista sitä tulee kyllä itsekseen vaellusreissuilla höpöteltyä näköjään. Kun olin melonut noin 10 km niin saavuin Poroharjun kohdalle. Se on siis pitkä harju muodostelma maalla, ja se myös menee tämän joen yli siten että se jatkuu kummallakin puolen tätä jokea. Ja se kohta oli sellainen aika kapea, johon osui kyllä kaikki tuuli. Ja siinä olikin aivan mahdoton vastatuuli. Eli hetken aikaa sai kyllä meloa oikein kunnolla että pääsi harjun ohitse. Keli oli muuttunut nyt muutenkin pilviseksi, ja oli alkanut myös satamaan. Ja jonkin verran myös tuuli muuallakin kuin pelkästään tuossa Poroharjun tuulitunnelissa. Ja sehän oli tietysti vastatuuli. Nälkäkin alkoi olemaan miehellä sillä en ollut syönyt vielä päivän varsinaista lounasta vaan ainoastaan ne muutaman harjuksen joidenka ajattelin riittävän päivän lounaaksi, mutta se arvio osoittautui nyt vääräksi. Mutta ajattelin että ei kyllä kiinnosta pysähtyä nyt tällaisessa kelissä syömään vaan jatkoin matkaa. Juonut olin sentään hyvin koko päivän. Ja suklaanikin oli nyt jossain laukun pohjalla jemmassa eli niistäkään ei ollut nyt apua. No mennäänpä sitten taas seuraavan kosken pariin.

Tämä koski oli sellainen lyhyt pieni kiva ränni. Kiviä oli tuossakin näkyvissä aika paljon, ja taisin myös johonkin kiveen vähän osua. Mutta se kuuluu asiaan. Sitten kun olin melonut siltä Poroharjulta noin 6 km niin sitten edessä oli Runkkakoski, eli tämän reissun ensimmäinen haastavampi koski, joka on koskiluokituksessa noin kolmosen luokkaa. Tähän asti kaikki kosket olivat olleet siis tuollaisia helpohkoja 1 - 2 luokan koskia, joista oli muutamasta videokin. Nyt olin melonut tänä päivänä noin 16 km, johon oli mennyt noin 3 h aikaa. Ja vaikka kelikin oli nyt jo parempi niin en silti jostain syystä jäänyt syömään mihinkään vaan annoin mennä vaan alaspäin jokea. Nyt oli siis ollut jo jonkun aikaa aika kova nälkä ja sen takia alkoi vähän jo matkantekokin painamaan. Mutta kai sitten ajattelin että kun päiväni päätepisteeseen on enää noin 7 km matkaa niin en jaksa enää pysähdellä. Kun itseltäni rupeaa energiat loppumaan, niin minulla vaan matkanteko rupeaa painamaan vähän enemmän. Ja väsyneenä nyt ei tule yleensä ne parhaimmat ratkaisutkaan. Tiesin etukäteen suurin piirtein että minkälainen tämä Runkkakoski on, ja tiesin että sen laskisin joka tapauksessa. Ja koska vedenkorkeus oli nyt näin matala ja koski näytti yläsuulta hyvinkin laskettavalta, niin en käynyt edes tarkastamassa koskea etukäteen vaan annoin mennä.

Ja se oli sitten sellainen tapaus. Kuten nyt ehkä huomasitte, niin kaksi kohtaa koskessa oli sellaiset missä minulla tuli isoimmat virheet. Eli ensimmäinen virhe videolla tuli noin 20 sekunnin kohdalla, kun jouduin kääntämäänkin niiden kahden ison kiven väliin kun en taaskaan kerennyt sen oikean puoleisen kiven oikealle puolelle mistä olisi mennyt oikea linja. Eli kun menin niiden kahden kiven välistä, niin packraftini toinen reuna meni osittain siitä kivenpäältä, joka myös hieman kallisti packraftiäni ja sitten myös pysäytti vauhdin. Mutta se liukui kiven päältä pois hyvinkin nopeasti. Toinen virhe tuli 1 min ja 50 s kohdalla kun osuin taas kiveen. En tainnut vaan kerta kaikkiaan huomata sitä kiveä kuin paria sekuntia ennen siihen osumista ja siksi en kerennyt oikein tekemään yhtään mitään. Eli lähes samanlainen osuminen kiveen kuin ensimmäisessäkin kohtaa. Packrafti jäi vaan taas jumiin siihen kivelle, ja nyt oikealla kädelläni myös työnsin itseäni sen kiven päältä pois, niin selvisin siitäkin hyvin. Ja vaikka tuo packrafti nyt kallistui noissa kohdissa tuonkin verran niin silti kaatuminen ei ollut kovinkaan lähellä. Sitä jo vaistomaisestikin laittaa painonsa tuollaisissa tilanteissa toiselle puolelle siten ettei se pääse kippaamaan. Aina se ei toki riitä, mutta nyt riitti. Ja fiilis tuon kosken jälkeen oli kyllä ihan mahtava. Adrenaliinit oli kyllä aika lailla tapissa ja enää ei paljoa nälkäkään painanut. Nyt niin sanotusti herättiin taas tähän päivään. No olisinko välttänyt nuo kaksi virhettä jos olisin käynyt ennakko tarkastamassa kosken? Sitä on jälkeenpäin tietysti mahdotonta sanoa, mutta jo sen takia kun koski oli noinkin pitkä niin olisi ollut aika hankalaa muistaa kaikki linjat. Sanotaan että ensimmäisen virheen olisin ehkä onnistunut välttämään kun olisin etukäteen tiennyt että siinä on aika tiukka käännös kohta, mutta kuka tietää. Fiksuahan se on totta kai tarkastaa etukäteen kosket, mutta tällä kertaa menin näin. No sitten matka jatkui ja noin 3 km päästä tuli taas toinen yhtä haastava koski, eli Ruununvuopio. Tätä koskea on mahdollista lähteä laskemaan kahdesta eri haarasta, jotka sitten tulevat heti kosken alkupuolella kuitenkin yhteen. Ja nyt päätin ensimmäisen haaran kohdalla että lasken siitä jälkimmäisestä haarasta kosken. Eli jatkoin vielä matkaa muutaman sata metriä eteenpäin sinne toiseen haaraan. Enkä siis käynyt ennakko tarkastamassa tätäkään koskea. Kun lähdin sitten laskemaan koskea, niin huomasin jo heti lähes alussa että tämä haara on aivan älyttömän matala ja kivikkoinen. En voinut kuitenkaan enää kääntyä takaisinkaan kun virta oli sen verran voimakas, enkä kyllä edes miettinyt tuossa tilanteessa sellaista vaihtoehtoa. Ensimmäiseen viiteen minuuttiin minä pääsin koskea alas ehkä noin 150 m. Ja voin sanoa että kyllä nyt v-käyrä meni tappiin tässä kohtaa. Se oli siis jatkuvaa kiveltä kivelle ajautumista, ja melominenkin oli erittäin hankalaa siinä kivikossa etten vaan rikkoisi melaani niihin kiviin. No sen 5 min taistelun jälkeen huomaan että se pää virta tuli sieltä toisesta haarasta, ja sinne päästyäni niin alkoi koski taittumaan hyvin. Vielä noin 1,5 min koski oli suht rauhallinen, mutta sitten sen jälkeen alkoi taas tapahtua.

Ja tuo kosken pahin osuushan meni nyt oikeinkin hyvin. Isommilta virheiltä vältyin eikä tämä nyt ollut niin vaikeakaan kuin se Runkkakoski. Koski jatkui vielä videon jälkeen reilun pari minuuttia, mutta aika rauhallisena. Ja kosken jälkeen juuri ennen kuin olen sammuttamassa go-pro kameraani, niin totean siinä itsekseni että "no huh huh sanon v**** minä". Siinä yhdistyi jotenkin helpotuksen huokaus, ja samalla v*****s siitä alun säätämisestä siinä kivikossa. Mutta muutenhan koski tarjosi kivan elämyksen taas. Ja taas sain pienen adrenaliini ruiskeen tästäkin. Nyt oli tämän kosken jälkeen enää vajaa 3 km päivän päätepisteeseen, eli Tenomuotkan autiotuvalle. Sen autiotuvan kohdalla oli myös päivän viimeinen koski eli Tenomuotka. Tenomuotka on noin reilun 2 km pitkä, ja se autiotupa on tuon koskiosuuden puolivälissä suurin piirtein. Joten tein niin että en laskenut Tenomuotkaa alas, koska en tiennyt että pystyisinkö pysähtymään siinä sen tuvan kohdalla ollenkaan. Sillä nyt olin sen verran väsynyt jo, että autiotuvan ohi melomisiin ei riittäisi enää huumori. Ja päivän adrenaliini piikki kiintiökin oli jo täynnä. Joten rantauduin ennen koskea joen oikealle puolelle, ja pakkasin tavarani ja aloin kävellä kohti tupaa. Sinne oli siis kävely matkaa noin kilometri. En tyhjentänyt packraftiäni vaan kannoin sen täytenä sinne tuvalle. Ja olipahan taas hapottavat kävely metrit voin sanoa. Kun tupa oli enää muutaman sadan metrin päässä, niin kävelyreittini nousi pienen mäen päälle, josta aukesi näköala kosken yläsuulle päin. Ja sieltä sain varmistuksen että onneksi en laskenut koskea, koska koski näytti todella kiviseltä ja matalalta. Eli melomisesta ei olisi tullut luultavasti mitään. Tuvalle saavuttuani sain sitten huokaista helpotuksesta. Olipahan ollut ainakin melkoinen päivä. Sellainen joka ei ihan heti unohdu. Vaikka en välttämättä tietoisesti ollut stressannut tätä päivää niin ainakin jonkinlainen jännitys kohdistui tähän päivään, että minkälainen tämä joki on meloa ja kuinka vaativa se on. Ja voin sanoa että vähintäänkin riittävän vaativa. Tupaan kömmittyäni niin siellä oli kolmen muunkin ihmisen rinkat ja patjat yms. levällään. Heitä ei kuitenkaan näkynyt pariin tuntiin vaan sain katsottua oman makuupaikkani valmiiksi rauhassa ja aloin syödä ja hieman huilaamaan. Matkaa olin taittanut tänään 23 km, ja melonut olin noin 5 h. Eli olin tuvalla joskus viiden - kuuden maissa. Illalla kävin vielä kävelemässä sen mäen päälle, mistä kattelin tullessa maisemia.

Sitten palasin tuvalle ja ne toisetkin olivat tulleet takaisin tuvalle. He olivat kalastajia, jotka lähtivät sitten vielä myöhemmin illalla uudestaan yö kalaan. Minä menin sitten hyvissä ajoin jo nukkumaan. Ja jotain ne kalastajat saivat, koska kuulin kun he tulivat pihaan ja alkoivat valmistaa siellä kalaa vielä joskus puolilta öin. Kun he sitten tulivat sisälle niin kuulin kun he ihmettelivät vielä minun paksua ilmatäytteistä makuualustaani, sillä heillä itsellään oli vain ohuet solumuovialustat. Mutta en reagoinut siihen mitenkään vaan hymyilin itsekseni ja esitin jo nukkuvani.

Seuraavana aamuna heräsin sitten joskus seitsemän aikaan ja pakkasin tavarani tuvasta ja lähdin ulos sieltä. Kalastajat jäivät vielä siis nukkumaan. Tämä päivä olikin todella aurinkoinen, ja oikein hyvällä fiiliksellä lähdin nyt neljänteen päivään. Jospa nyt vaellus hieman helpottuisi kolmen ensimmäisen aika rankan päivän jälkeen. Pihassa tein sitten aamupalan ja lähdin sen jälkeen taivaltamaan. Edellisenä iltana olin katsellut jo joenvartta että pääsisinkö mistään lähtemään kesken koskea melomaan. Mutta huomasin että eihän siitä pääse ja se on todella matala koski muutenkin. Niinpä kävelin tavaroideni kanssa noin kilometrin jokea alaspäin, kunnes koski loppui ja pääsin jatkamaan meloen matkaa. En kuitenkaan kerennyt melomaan kuin vajaan kilometrin, kun tuli seuraava vaativa koski eteeni. Ja se oli Pirunportti. Sen tiesin jo etukäteen että en luultavasti tulisi sitä melomaan, joten en edes harkinnut sen melomista. Rantauduin ennen sitä joen oikealle puolelle, ja kävin kamerani kanssa katsomassa sitä maitse.

Pirunportti on siis lyhyehkö, mutta melko vaativa koski jonka lopussa on vielä pieni pudotus. Mietin sen melomista aika pitkään, sillä siinä ei ollut oikeastaan kuin yksi kohta joka mietitytti. Ja se oli se kohta kun päävirta työnsi vettä loivassa mutka kohdassa suoraan kalliota päin. Että saisinko käännettyä tuossa mutkassa siten etten ajautuisi kalliota päin. Ja ei se lopun pudotuskaan nyt aivan sata varma ollut että sekään välttämättä menisi putkeen. Joten päätin lopulta olla laskematta sitä ja kannoin tavarani kosken vasemmalta puolelta ohi. Kantoreitti oli aika jyrkkä, josta kuitenkin oli hyvät näkymät alas.

Tuo ei ole siis se melonta reitti vaan Pirunportin yksi sivuhaara. Mutta tästä kannoin ne tavarani sen ohitse. Tämän päivän kosket jotka meloin niin olivat huomattavasti helpompia kuin ne eiliset, eikä koskia ollut lukumäärällisestikään niin montaa. Eli nyt tästä päivästä sain oikeasti vihdoinkin nauttia, eikä tarvinnut enää suorittaa hulluna oikeastaan yhtenäkään päivänä. No itsepähän olin päättänyt vetää tämän alun näin tiukasti. Jälkeen päin ajateltuna niin olisi ollut järkevämpää pitää välipäivä kolmantena päivänä siinä Porojärvellä, ja kalastella siinä se koko päivä. Ja sitten vasta neljäntenä päivänä olisin lähtenyt heti aamusta melomaan jokea alaspäin. Mutta näin tällä kertaa. Nyt pidin myös huolen että syön tänään. Joten niinpä lounastin noin tunnin verran Pirunportin jälkeen, kun kohdalle sattui ihan kivan näköinen paikka.

Sitten lounaan jälkeen jatkui taas melonta, ja reilun 3 km jälkeen saavuin Porokoskelle, josta on myös tämä lyhyt videon pätkä.

Se oli oikein kiva laskea. Ja kiviin osuin joo taas vähän, mutta mitä sitten. Siihen on jo totuttu. Tuon kosken alaosaan jäin myös kalastelemaan. Ensin sain siitä noin 40 cm taimenen, mutta sen päästin pois kun oli alamittainen. Sen jälkeen sain myös pannulle kalaa.

Harjuksen menin sitten rantaan paistamaan ja olihan se taas hyvää. Yksi huono puoli tässä päivässä oli se, että koska oli näin komea keli, niin hyttyset olivat taas heränneet. Ja rannassa sai olla kyllä koko ajan liikkeessä ettei ne syöneet hengiltä. Eipä niitä tällä reissulla vielä ollut näkynytkään aiemmin. Onneksi oli kuitenkin sen verran viileää joka päivä että joutui pitämään muutenkin pitkät vaatteet päällä joka päivä, niin siten niistä ei ollut niin paljoa haittaa. Sitten parin kilometrin jälkeen saavuin Isohiedan kohdalle, jossa loppui yllättäen vesi kokonaan kesken vähäksi aikaa.

Tuli oikeasti siis niin iso hiekkasärkkä eteen etten pystynyt melomaan, vaan jouduin noin sata metriä työntämään ja vetämään packraftia perässäni. Mutta sain myös aika hienon kuvan napattua tästä kohdasta.

Sitten matka jatkui noin 1,5 km alaspäin jokea, jolloin saavuin Munnikurkkioon. Eli koskelle jonka tiesin jo etukäteen olevan maitse ohitettavaa sorttia. Menin kuitenkin ihmettelemään sitä maalta ja ottamaan siitä muutaman valokuvan.

Rannalla oli myös joitain kalastajia, jotka sitten totesivat minulle kun tulin koskea katsomasta että nytkö on koski tsekattu. Ja sanoin että joo, onhan se. En vaan löytänyt siitä yhtäkään järkevää laskulinjaa. Ja sitten kalastajat sanoivat että pari päivää sitten tästä meni ohi myös toinen packraft porukka, jotka olivat laskeneet kosken alas takaperin. Sen verran tiesin että se on siis oikeasti vissiin yksi tyyli laskea koskia packraftilla, mutta en nyt lähtenyt sitä tuohon testaamaan kuitenkaan. Ja kalastajatkin sanoivat sitten että ei huono päätös jättää laskematta sitä. Niinpä kannoin romuni kosken ohi rantaa myöten sen noin 50 m matkan, ja jatkoin melomista. Munnikurkkion alaosakin oli ihan kiva, josta minä siis taas lähdin melomaan. Tuo pahin kohta oli siis tuollainen lyhykäinen, niin kuin Pirunportillakin. Ja valokuvat eivät kyllä anna oikeutta näille isoimmille koskille. Eli oikeasti ne näyttävät kyllä paljon pahemmilta kuin näistä valokuvistani. Loppu päivä meni sitten laskiessa mukavia koskia alas, ja matka eteni mukavasti. Tässäpä muutama video siisteimmistä loppu päivän koski kohdista.

Nämä kaikki koskipaikat tulivat siis Munnikurkkio kosken jälkeen vähän reilun 2 km matkan aikana. Heti viimeisen kosken jälkeen oli mentävä rannalle tyhjentämään packrafti vedestä, sillä sitä oli roiskunut sinne jonkin verran noissa koskissa. Kohdalleni tuli erittäin hienon näköinen hiekkaranta, jonne menin sen tyhjentämään. Rannalle tuli sitten myös kaksi soutuveneellä liikkeellä olevaa kalastajaa. He tulivat siis sieltä suunnalta johon minä olin koko ajan menossa, eli niin sanotusti tulivat vastavirtaan. Tästä eteenpäin joki ainakin viimeistään muuttuu Lätäseno joeksi, ja joki myös levenee jonkun verran Poroeno joesta. Ja nyt oli myös todella suuri osa kaikista koskista takanapäin tällä reissulla. Tästä eteenpäin seuraavien 19 km aikana ei tule yhtäkään koskea, eikä joki myöskään virtaa yhtään. Kalastajat sitten kysyivät minulta että olenko saanut kalaa, ja sain todeta että kyllä olen saanut harjuksia ja yhden 40 cm taimenenkin. Ja kalastajat sitten totesivat että sait aika hyvän kokoisen taimenen vaikka olikin alamittainen, sillä he eivät olleet saaneet kuin ihan onnettoman kokoisia taimenia. Kalastajat jäivät siihen myös yöksi ja kysyivätkin minulta että vieläkö minä aion jatkaa matkaa. Ja minä totesin että kyllä vielä vähän matkaa ajattelin mennä. Niinpä toivotimme toisillemme hyvää reissun jatkoa ja lähdin matkoihini. Sitten kun istahdin takaisin packraftiini niin katoin huvikseni kelloa että paljonkohan se oikein on. Sillä en ollut sitä katsonut kyllä moneen tuntiin. Ja kun kelikin oli ollut tänään täydellinen, ja fiiliskin koko päivän huipussaan niin ajantaju oli jotenkin mennyt. Ja kellohan oli jo puoli yhdeksän illalla. Sitten ajattelin vaan että oho, että onpahan päivä mennyt vauhdilla. Ja sitten päätin että jäisin seuraavaan sopivan näköiseen paikkaan yöksi. Ja sellainen löytyi sitten 2 km alempaa kohdasta, jossa Toriseno joki laskee Lätäsenojokeen. Eli olin nyt kahden joen haara kohdassa. Paikka oli oikeinkin hyvä leiriytymiseen, ja niinpä pystytin telttani ja tein sitten myös nuotion rannan tuntumaan karkottamaan hyttysiä, joita oli taas ihan riittävästi. Ja aloin tekemään sitten myös ruokaa. Tämä päivä oli ollut kyllä aivan täydellinen kaikin puolin, ja päivän aikana olin melonut jokea 19 km alaspäin. Tässä vielä pari kuvaa leiripaikaltani. Eli ensimmäinen kuva on Lätäseno joesta, ja toinen on Toriseno joesta. Jossa näkyy myös nippa nappa riippusilta, joka meni joen ylitse.

Vaelluksen viides päivä alkoi sitten hieman pilvisenä. Tämän päivän suunnitelmani oli nyt pitää koskista tänään kokonaan välipäivä ja meloa siis seuraavan kosken yläsuulle asti, joka olisi Pinniskoski ja jäädä siihen sitten yöksi. Fiilis oli aamulla hyvä eikä missään painanutkaan matkan teko. Niinpä syötyäni ja teltan kasattuani lähdin taas matkaan. Noin 4 - 5 km melonnan jälkeen saavuin Hirvasvuopion autiotuvan kohdalle, jossa kävin kattelemassa paikkoja. Mutta siinä ei ollut kyllä mitään katsomista. Rantakin oli jo sellaista mutavelliä, johon piti rantautua, että voi voi. Siispä matka jatkui. Reilu kilometri tuvalta niin jokeen tulee lähes täydellinen suora, joka on noin 3 km pitkä, ja joki on siis pohjois - etelä suuntainen. Ja nyt etelästä puhalsi sitten tietysti sellainen vastatuuli että alta pois. Sillä suoralla sai kyllä meloa ihan hulluna että pääsi eteenpäin. Ja jouduin jopa mennä pitämään noin puolessa välissä suoraa pienen huili tauon rannan suojaan. Eli packrafti ei ole tuulella hyvä keksintö. Mutta siitäkin suorasta selvisin. Sen suoran jälkeen jäinkin sitten rantaan pitämään päivän lounastaukoani. Keli oli puolipilvinen eli ihan hyvä jos ei huomioinut kovaa tuulta. Tuulen kanssa sai painia lähes koko päivän aina välillä kun sattui tulemaan sellainen sopiva kohta mihin se pääsi puhaltamaan. Tämän päivän yritinkin meloa rantoja pitkin yrittäen olla tuulelta suojassa niin paljon kuin vain mahdollista. Tänä päivänä melontani keskivauhti oli tippunut tuulen takia 4 km/h, kun aiempina päivinä se oli ollut 5 km/h. Mutta aiempina päivinä sain meloa todella rennosti, ja kosketkin olivat vauhdittaneet matkan tekoa. Mutta tänään kun koskia ei ollut ja tuulikin kovasti, niin sai töitä tehdä todella paljon enemmän. Sitten muutama kilometri ennen päivän päätepistettäni niin keli päätti vielä pistää parastaan ja tarjosi minulle kunnon kaatosateen, josta myös pieni videon pätkä.

Sade kesti kuitenkin vain ehkä 20 min ja kerkesi jo loppumaan ennen kuin pääsin leiripaikkaani. Leiripaikkaani päästyäni niin aurinkokin alkoi taas näyttäytymään, ja ilta muuttui taas ihan hienoksi. Olin leiripaikassani jo ihan hyvissä ajoin, ja leirin pystytettyäni lähdin katselemaan hieman paikkoja. Kartassa tähän Pinniskosken yläsuun kohdalle on siis merkitty käymälä ja liiteri, josta tiesin että tässä voisi olla mahdollinen leiripaikka. Ja kyllähän rantaan ihan hyvin teltan sainkin, mutta käymälä oli sellainen tapaus että annoin sen olla rauhassa. Eli sitä ei varmaan huolleta enää. Sitten kun iltaa oli vielä hyvin jäljellä, niin lähdin kalastamaan packraftilläni Pinniskosken yläsuulle. Hetken aikaa sain ihmetellä että mitä kiveä vasten saan tämän packraftini jäämään, ettei se koski lähde viemään minua alaspäin. Menin siis kalastamaan kosken välittömään läheisyyteen. Jonkun aikaa kalastin joen vasemmalla puolella, eli samalla puolella jolla minun leirinikin oli. Enkä saanut mitään, joten niinpä vaihdoin sitten kosken toiselle puolelle. Ja siellä sitten alkoikin tapahtua. Näin melkein heti kun tulin toiselle puolelle rantaa, että kaloja hyppi ihan siinä kohtaa jossa koski alkaa kunnolla. Ja niinpä aloin heittelemään siihen. Ja noin 20 min myöhemmin minulla oli kaksi komeata harjusta matkassani, ja niinpä menin sitten valmistamaan niitä ja vähän muutakin iltaruokaa. Sitten rupesi tämä päivä olemaan pulkassa, ja painuin telttaani suunnittelemaan seuraavaa päivää. Tälle päivää tuli melontaa 17 km.

Sitten alkaakin tämän reissun toiseksi viimeinen päivä. Ja se alkoi auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta, eli puitteet oli taas kunnossa. Tänään olisi taas hieman koskiakin tiedossa. Tämän päivän suunnittelin lopettavani Isokurkkion autiotuvalle, jossa olisi myös tämän vaelluksen hurjin koski Isokurkkio. Siitä sitten lähdin matkaani aamutoimet suoritettuani. Se Pinniskoski jonka yläsuulla olin yötä niin se oli helppo koski, joka meni hyvin. Oikeastaan lähes kaikki tämän päivän kosket olivat aika helppoja, eivätkä tarjonneet enää edellispäiviin verrattuna elämyksiä samalla tavalla. Mutta ihan kiva niitäkin oli lasketella alas. Tähän väliin pistän pari videota päivän siisteimmästä koskesta, ettette ihan nukahda tätä lukiessa.

Noin 5 km melonnan jälkeen saavuin Neuhkaman laavun kohdalle, jossa myös pistäydyin paremman huussin toivossa. Ja sellainenkin löytyi. Siellä oli myös kalastajia, jotka kehuivat että he eivät ole saaneet oikeastaan yhtään mitään. Minä sitten taas sain sanoa että olin saanut ihan kivasti kalaa vaellukseni aikana. Ja eipä siinä sen ihmeempää, ja jatkoin matkaani jälleen. Seuraavan 10 km jälkeen pysähdyin Saitsijoen laavulle lounastamaan. Laavu oli Saitsikosken alkupäässä eli pitäisi pysähtyä kesken kosken, mutta se ei ollut ongelma nyt sillä koski oli aika rauhallinen. Sielläkin oli taas kalastajia, oikeastaan vähän enemmänkin. Mutta en niiden kanssa turissut vaan söin, ja lähdin sitten taas matkoihini. Enää oli Isokurkkion autiotuvalle matkaa noin 7 km, ja matka taittui mukavasti loistavassa säässä ilman ongelmia. Koskia tuli aina välillä ja se oli ihan kiva, mutta niistä muista en nyt laita videoita koska niissä ei ollut mitään sen ihmeempää. Autiotuvalle päästyäni kannoin tavarani pienen mäen ylös jossa tupakin oli, ja purin tavarani tupaan. Tuvassa ei ollut muita. Tulin tuvalle jo aika hyvissä ajoin joskus iltapäivällä, joten nyt oli sitten aikaa mennä katsomaan Isokurkkio koskea. Koskelle oli kävelymatkaa autiotuvalta vähän vajaa kilometri. Ja koskelle päästyäni näky ja pauhu oli kyllä aikamoinen.

Koskessa oli kaksi putousta aika lähekkäin, joista ainakin jälkimmäinen oli reilun metrin kokoluokkaa. Joten sen laskemista ei tarvinnut edes miettiä. Sen jälkeen lähdin selvittämään mistä pääsisin kantamaan tavarani huomenna tämän kosken ohitse. Ja sieltä autiotuvalta lähti polku, joka tuli sitten tuon Isokurkkio kosken alaosaan josta pääsisin lähtemään melomaan. Tuo Isokurkkio on siis reilu 2 km pitkä koski. Ja tämä pahin kohta on ensimmäisen kilometrin aikana siinä. Riittävästi kun olin tuijottanut koskea niin lähdin sitten autiotuvalle takaisin. Illalla tuvalla tuli vielä käymään muutama kalastaja, jotka jäivät sitten paistamaan kalojaan ulos nuotiolle. Heillä oli oma telttaleiri jossain lähistöllä, joten sain olla tuvassa rauhassa illan ja seuraavan yön. Melontaa tänä päivänä tuli 22 km.

Sitten alkaa vaelluksen viimeinen päivä. Eli nyt oli tarkoitus meloa sitten Markkinaan jonne lopettaisin tämän reissun. Ja päivä alkoi aamutoimien jälkeen sitten sillä noin kilometrin mittaisella tavaroiden kanto operaatiolla, joka meni kuitenkin ihan mukavasti hyvää polkua pitkin. Joen varresta pääsin sitten hyvin matkaan, ja jo vähän vajaan 2 km jälkeen tuli sitten tämän vaelluksen toiseksi viimeinen koski. Ja se oli Vähäkurkkio. Osasin odottaa että se voi olla hieman haastavampi mitä nyt nämä parin viime päivän kosket, mutta tiesin ettei se ole kuitenkaan yhtä vaikea kuin esim. Runkkakoski, joka oli siellä reissun alkupäässä. Ja kosken yläsuulle päästyäni totesin että lasken sen suoraan vaan alas. Teknisistä syistä johtuen Vähäkurkkio kosken video on nyt tässä kahdessa osassa.

Koski jatkui tuosta vielä pienen mutkan jälkeen pari sataa metriä, mutta huomattavasti helpompana. Yhden pienen kiven päälle onnistuin vielä jäämään jumiin ihan hetkeksi, mutta se ei aiheuttanut sen kummempaa. Kosken loputtua oli käytävä heti rannassa tyhjentämässä packrafti vedestä, sillä isommissa aalloissa oli taas tullut vettä sisään jonkun verran. Ja tässä mallisuoritus miten se hoituu.

Melkein heti Vähäkurkkion jälkeen tuli vielä yksi koski nimeltään Pahtakoski, joka oli kuitenkin tosi helppo eikä siitä sen enempää. Nyt oli tämän vaelluksen kosket taputeltu ja nyt sai ottaa kypärän päästä ja meloa rauhaksiin kohti Markkinaa. Markkinaan oli tästä matkaa vielä noin 13 km ja päivän edetessä aurinkokin alkoi paistamaan pilvettömältä taivaalta, joten melonta kelit oli taas kohdillaan. Tämän pätkän aikana vastaan tuli myös muutama moottorivene, ja tällä osuudella oli myös ihmisillä jonkun verran mökkejä joen varrella. Tämä osuus nyt ei tarjonnut maisemallisesti mitään ihmeellistä, mutta oli välillä toki ihan kivan näköistäkin ja melonta oli ihan mukavaa. Päivän lounastauon pidin yhdellä pienellä hiekkarannalla, joka oli kyllä ihan kiva paikka. Saavuttuani Markkinaan rantauduin veneenlasku paikalle ja vaellus oli nyt ohitse. Viimeiselle päivälle tuli mittaa 17,5 km, ja olipahan taas reissu. Yksi huikeimmista vaellusreissuista mitä olen kyllä koskaan tehnyt kaikin puolin. Kaikenlaista uutta tuli taas koettua ja opittua. Rannassa aloin sitten pakata varusteitani kasaan. Ja kerkesin nyt myös auringossa kuivaamaan varusteeni, sillä bussi joka veisi minut Kilpisjärvelle niin tulee noin 3 h päästä. Joten aikaa oli vaikka muille jakaa. Puolituntia ennen bussin tuloa otin varusteeni sitten kantoon, ja kävelin muutaman sata metriä bussipysäkille ja sitten hyppäsinkin bussiin. Ja bussi matkalla minulle selvisi myös, mitä ne mustat rastit kartassa olivat, siellä Porojärven lähistöllä. Ja nehän ovat siis kahlauspaikoiksi merkattuja kohtia. Eli ei ihme että niissä paikoissa meinasi olla vähän matalaa. Mutta enhän minä sitä tietenkään kertonut sille toiselle vaeltajalle joka tämän kertoi, etten tiennyt että siinä oli kahlauspaikkoja. Vaan jotenkin sain asian selvitettyä vakuuttavasti, kun kerroin samalla hänelle muutenkin reissustani. Sitten kun myöhemmin tutkin karttaa tarkemmin niin olihan niille selitys myös kartan merkeissä. Kilpisjärvellä sitten marssin autolleni ja aloitin ajomatkan kohti Leviä, jossa olin pari yötä ennen kuin suuntasin seuraavaksi Kaldoaivin erämaahan vaeltelemaan lisää.